Jotain jo laulettukin! Ei iskeny angina tällä kertaa. Ainakaan vielä.
Hellride - kipale on tähän asti ollu vähän orpolainen mutta nyt sekin tuntuu ihan kokonaiselta piisiltä. Toivottavasti muutkin puolikuolleet laulut heräävät henkiin kun tarpeeksi huutaa.
Se on perhana monimuotoista tuo suhde ihmisen ja sävellysteoksen välillä. Ikinä ei oikein ole täysin sinut. Muotonsa löytäneet ja tutuksi tulleet kappaleet aiheuttavat ehkä enemmän suorituspaineita kuin uudet tuttavat. Vägistinen filosofia jonka näsäviisas norppa liittää tosielämään samantien.
Lisää kuvia studiosta olisi tarkoitus laittaa tänne, mutta joka kertaa unohtuu kuvata kun ollaan työn touhussa. Eihän sinne olla poseeraamaan mentykkään. Vaikka jonkin sortin pullistelua ja egon paisutusta tämä koko lapsellinen puuha taitaakin olla.
T: Päivääkään tehny rehellistä työtä -band.